29. huhtikuuta 2013

Lahjapussi

Mää oon niin tyytyväinen, että oon oppinu taittelemaan lahjapussin ihan ite. Amalialta sain alkusysäyksen ja loput vielä itseopiskelin youtuben loputtomista videonpätkistä. Ainut, että koko on vielä aika rajallinen...systeemi on juuri ja juuri opittu tekemään 12x12 paperista ja pussista tulee luonnollisesti aika pieni leveyssuunnassa. No silti, ihana tapa tehä lahjasta vieläki henkilökohtaisempi. Tässä pussissa meni perille teepussi-kirjanmerkki.

Paperi ja koriste Tilda


26. huhtikuuta 2013

Kirjanmerkki

Kirjanmerkki on kaikessa yksinkertaisuudessaan harsittu kasaan palasista huopaa ja väliin laitoin juuttinarua. Täytteenä on pumpulia. Tämä oli pieni lahja hyvälle ystävälle, joka sattuu olemaan suuri teen ystävä. Tiedän, että teepussit on amatöörien hommaa, mutta se markkeeraa teetä ylipäätään ja vihreä väri vielä sitä, että erityisesti vihreät teet on mieleen... Ja sydän sitä, että ystävä on tärkeä <3

24. huhtikuuta 2013

Mojo maanantai, eiku keskiviikko



Mojo maanantain malli oli sattumalta sitä, mitä synty kortista, joka piti tehdä koska tarrat arkissa alko irvistellä. Pelekäsin, että ne kuivaa kelvottomiksi ja käytin niitä korttiin mahd. monta. Kun edelleen arkissa irvistää, saattaa olla saman tyylisiä tulossa lisääki... Mutta kun haasteessa sanotaan, että saa käyttää vapaasti "luovuutta" niin tässä sitä on pikkusen. Mikä siis tarkottaa, että mallia ei tarvi orjallisesti toteuttaa. Mutta on tässä jotain samaa, onhan??

22. huhtikuuta 2013

Haastetta pukkaa..


 
Nämä haasteet ympäri netin ihmeellisen maailman on vieneet nyt mennessään. Maaninen, niinku on tullu todistettua jo monesti. Toivottavasti tämmönen maanisuus on kuitenki aika viatonta? Tällä kortilla osallistun tällä kertaa tämmöseen, jossa aiheena on
TRAVEL and /or CITYSCAPES
 
Mun kortti on nyt tuota kaupunkikuvaa, vaikka siinä onki vähän mökkimäisiä taloja... Nämä on tehty jo hyväksi havaitulla kuviopaperileimaamisella ja kortista on vaikka jonku tuparikortiksi,
muuttas nyt joku...
 

Kokeshi nukke


Täsmäkortti ystävälle, joka matkusti juuri Japaniin. Kortilla toivottelin hyvää matkaa ja tulevaa synttäriäki. Ristipisto-ohje löyty niin sattumalta, että en voinu päästää sitä ohi näin sopivassa tilanteessa. Ristipistoja on kyllä tosi mukavaa tehä, mutta korttiin asettaminen on haasteellista. Miten tehdä kortti, joka ei näytä aivan mummolta? Vaikka mummoissa mitään vikaa olekaan, mutta ristipistot on vähä mummohommaa?
Hih, seki vielä.
Kortin kuorenki innostuin koristelemaan aiheeseen sopien. On niin kokeshia että.
 


18. huhtikuuta 2013

Hojo mojo


Mojon aika jälleen. Ja alkuun pahoittelut nuista tosi huonoista otsikoista, mää en voi itelleni mitään, olematon runosuoni sykkii tuon mojo-sanan kans;) Tähän ne loppuu.
Näin kolmen mojokokeilun jälkeen on tunnustettava, että ei tämä malliin teko ihan yksinkertaista oo, tätäki piti kaks iltaa pyöritellä ennenku se alko muotoutua yhtään mihinkään. Ja sitteki, emmää tiiä onko kortti annettava vai hautautuuko se johonki tekeleitten joukkoon. Kortteja alkaa kertyä, mitähän niille tekis,  sitten kun on oikiasti kortin paikka niin sitä näköjään mielellään tekee sitte ihan saajalle mietityn kortin.  

Papereissa on Kaisercraftia ja my minds eyeä, koristeet Kaiserin kans

Viiksi-Vallu

Nyt se osu mun kohalle: paljo pelätty mieskortti. Työkaveri viettää kolmikymppisiä ja multa pyydettiin korttia. Ensimmäinen ajatus oli kämmenet hiostuttava "apua!" van seuraavassa hetkessä mieleen tuli jo erilaisia komponentteja, yhtenä jo jonkun aikaa pinnalla olleet viikset. Etenkin ku synttärisankari osallistui viime vuonna movember-tapahtumaan..
Lopputulema näyttää tältä:



Grattis N!


14. huhtikuuta 2013

Scrabble-kirjanmerkki

Lomailin viime syksynä ystävän kanssa Kyproksen auringossa. Auringonoton ja illallisen välilllä otettiin hotellihuoneessa erät jos toisetkin Scrabblea. Koukutuin niin pahasti, että joululahjalistalla oli yksi toive suklaan lisäksi: Scrabble. Kävi vielä niin hauskasti, että pukki toi niitä kaksin kappalein; siskonpoikakin sai omansa. Ja niin meni joulunpyhät pelatessa, toisinaan oli kaks peliä käynnissä yhtä aikaa :)
No van takasin asiaan. Pelin mullen Kyproksella opettanut ystävä täytti vuosia eikä ideaa tarvinu kauaa pohtia. Tein hänelle, myös kirjojen ystävälle, kirjanmerkin jossa on koristeena Scrabble-nappula.


Kortti on samaa sarja ku aikasemminki tehty virkkuu-sydän.
Scrabble-guru ei ensin tunnistanut nappulaa vaan mietti mikä kuutiomerkki on kyseessä.. (Ei ihan niin) pienen vihjailun jälkeen hän onneksi hoksas mistä on kyse :)

11. huhtikuuta 2013

Mojo mojo!

Tämä näyttää siltä, että näihinki mojo-juttuihin voi jäädä koukkuun? Eka merkki oli kai se, että huomasin maanantaina oottelevani, että uus malli julkaistaan...aikaeron takia se tais meillä mennä tiistaille, mutta silti. No ensin en ollu järin innostunu mallista, mutta sitte se vaan alko muotoutua?
 

Kortti on tarpeeseen ystävälle synttärikortiksi. Yksinkertainen, vähän washi-teippiä ja koristeita päällekkäin.
Pahoittelut kuvan laadusta, mojon yks haaste mulle on saada oma tekele samantien kuvattua ja vielä koneelle, saati näkyviin...ja näin muiden nukkuessa valo ei enää ole paras mahollinen, joten kahessa eri kuvassa on täysin erit sävyt...ylempi ehkä enemmän on oikea.


 
Paperi on Prima marketin, samoin koristeet, washit on washeja...merkeistä ei mitään hajua:)


9. huhtikuuta 2013

Miesten vuoro II

 
 
Tähän on tultu, oma mies pyysi tekemään ystävälleen kortin. Olin enemmän ku otettu, tähän asti oon ajatellu, että se pakon edessä kannustaa vaimoaan ja yrittää tukea räpistelyjä kehumalla kortteja...niinku parisuhteessa pitääki - kannustaa ja olla kiinnostunu toisen asioista?? Mää oon sitte puolestani katellu vuosikaudet kalastusjuttuja, kattonu kaverina auto-ohjelmia ja jääny sen takia koukkuun brittien Top Geariin ja motskari ohjelmaan OCC  - voitteko kuvitella!!
 
Toiveena oli, ettei sydämiä eikä kukkia, joten samalla kaavalla mentiin kun edellisenki miesten kortin kans, lenskari, pallo ja pilvet on jopa samasta leimasetistä kaikki! Tässäkään kohtaa, en luule, että kortin saaja hoksaa kimallettujen sadepilvien syvempää olemusta, mutta hyvä niin!

5. huhtikuuta 2013

Mun ensimmäinen Mojo!

Mun ensimmäinen Mojo Monday!! Oon jo pitkään seurannu näiden kortteja ja todennu, että olispa mukavaa kokeilla. No nyt ehdin vielä mukkaan kun korttiki synty lähes itestään.
Olipa niin mukavaa, että tulleekohan tästä tapa?
 
Paperit on Basic Greyn sarjasta Paper Cottage ja pyörä on oikiasti rintaneula.
 

3. huhtikuuta 2013

Miesten vuoro I


Toimiston ainut mies täytti pyöreitä ja mää sain kunnian tehä kortin. Lentokone, vaikkakin söpösen tilkkutäkkinen ja pilviä. Yritin olla tekemättä tästä mitään liian söpöä, mutta ehkä se jäi yritykseksi, onhan pilvetki tuommosia "sarjakuvamaisia"? No sitte annoin mennä ja kimalsin pilvien reunoja, ajatuksena, että kaikilla pilvilläki on piparireunat, eiku hopeiset reunat;) Ja vaikka elämässä on välillä sadepilviäki, on ne onneksi aika pieniä kuuroja ja neki kimaltaa...tosin tuskin tämä kortin saaja tätä näin analysoi - onneksi ei...!